keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Pikkukissan merkkipäivä

Pikkukissa täyttää tänään kaksi vuotta. Pitihän siitä ottaa syntymäpäiväposeeraukset. 



Tämä on meidän perheen ilopilleri. Se on aina iloinen ja hyvällä tuulella. 



maanantai 4. kesäkuuta 2012

Koruja

Pitkästä aikaa iski inspiraatio tehdä koruja. Teki mieli tehdä jotain kesäistä, kevyttä.



sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Kesäruokaa

Kevään edetessä ja sään lämmetessä grilli kuumenee säännöllisesti. Ruoka syntyy vaivattomasti, kun mies grillaa ja minä teen salaatit.




Grillattu liha + salaatit on aika yleinen ruoka meillä kesäisin. Nyt talven jälkeen se maistuu taas tosi hyvälle.

Kinuskikissan leivontakirja

Olen jo jonkin aikaa seurannut Kinuskikissan leivontablogia ja tykännyt siitä kovasti. Kinuskikissa julkaisi leivontakirjan, jonka tilasin saman tien. Nykyään en juuri leivonta- ja ruokakirjoja ostele, koska niin paljon ohjeita löytyy netistäkin, mutta tämän kirjan kuitenkin halusin itselleni.


En ole vielä ehtinyt leipomaan mitään tuosta kirjasta, mutta olen kyllä selaillut sitä jo useaan otteeseen. Kirja on visuaalisesti kaunis ja pidän sen taitosta todella paljon.



Toivottavasti ensi viikolla ehdin kokeilemaan jotain leipomuksia tuosta kirjasta. 




Aamupala

Arkena tulee harvemmin tehtyä kunnon aamupalaa. Usein syön jonkin hedelmän tai muroja hätäisesti, mutta joskus en syö yhtään mitään. Leivän ja kahvin otan töihin mukaan ja syön sitten, kun muistan ja ehdin. 

Siksipä onkin kiva tehdä kunnon aamupala viikonloppuisin ja syödä se kaikessa rauhassa. 



Mukava aloitus vapaapäivälle syödä hyvin ilman kiirettä.